VEIJO HUKKA
taidemaalari-painter
[image]


Olen syntynyt Joensuussa vuonna 1932. Vuonna 1962 muutin ensin Ouluun, ja sitten viiden vuoden kuluttua naapurikuntaan, Kempeleeseen. Olen naimisissa ja neljä lastamme ovat jo omissa leivissään. Toimin Oy Shell Ab:n piiripäällikkönä 31 vuotta, kunnes vapaaehtoisesti irtisanouduin siitä 1987. 

Taidemaalarina olen itseoppinut, tosin olen vuosien saatossa saanut yksityisohjausta monilta Pohjois-Suomalaisilta taiteilijoilta. Aluksi tyylisuuntani oli naivismi, mutta 1980-luvun alussa se muuttui vähitellen surrealistis-symbolistiseksi. 

Vuodesta 1969 olen osallistunut yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa, että ulkomailla. Yksityisnäyttelyitä olen pitänyt vuodesta 1975 sekä Suomessa että Ruotsissa. 

Maalauksiani on Oulun, Lahden, Tampereen, Espoon ja Joensuun kaupunkien kokoelmissa. Myös Suomen valtio omistaa teoksiani, ja lisäksi useat kunnat, pankit ja mm. Oulun Posti-Tele, sekä Oulun, Turun ja Tornion taidemuseot. Julkisia teoksia olen tehnyt mm. Oulun Kaukovainion ala-asteelle, Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan, Kontinkankaan terveyskeskukseen, Joensuun keskussairaalaan, Kempeleen virastotaloon ja useille muille: kouluille, yrityksille ja kuntien laitoksiin, kuten Kuopion Osuusmeijerille. 

 
 [image] [image] [image]


I was born 1932 in Joensuu. In 1962 I moved first to Oulu and then after five years to Kempele. I'm married and our four children are adults now.
  My main job as a district manager of Shell Inc. lasted 31 years, until I left the job 1987.

As a painter I'm self taught, though during these years I have had private instruction from many artists in northern Finland. At first my style was naivism, but during 80s it turned slowly to symbolic-surrealism. 

From the year 1969 I have taken part to many group exhibitions in as well as outside Finland. I have had private exhibitions from the year 1975, both in Finland and Sweden. 

My paintings can be seen in collections of Oulu, Tampere, Espoo and Joensuu municipalities. Many banks and companies , the art museums of Oulu, Turku and Tornio cities and the government of Finland own few of my paintings. I have done public pieces of art for instance for comprehensive school of Kaukovainio, the university hospital of Oulu, the agency building of Kempele, and many other schools, companies and municipal agencies.

JÄSENET-MEMBERS
Copyright 2000
Taiteilijat / Oulun Taiteilijaseura