Matti Mikkola on oululainen taiteilija, opettaja ja vaikuttaja. 
Varhain syntynyt kiinnostus taiteeseen, ohjasi hänet 1950-luvulla taidekursseille Ouluun ja Korpilahdelle. 
Syksyllä 1954 hän aloitti opinnot Suomen taideakatemian koulussa, mistä valmistui 1958 taidemaalariksi. 

 Vuodesta 1955, hän on osallistunut säännöllisesti valtakunnallisiin yhteisnäyttelyihin ja hänellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä. 
Oulun taiteilijaseura 63 ry:n aktivistina ja perustajajäsenenä hän on ollut organisoimassa ja osallistunut taiteilijana useihin näyttelyihin niin koti- kuin ulkomaillakin. 
Matti Mikkola on toiminut 30-vuotta Oulun työväenopiston maalauksen, piirustuksen ja kuvanveiston opettajana, hoitaen myös taiteen kritiikkipalvelua. 

 Hän on ollut opettajana monilla kesäisin järjestetyillä taideleireillä esim. Hailuodon taideleirillä 1960-luvun alussa. Rakkaimmaksi kurssipaikaksi on kuitenkin tullut Kuusamo, jonne Mikkola kesällä 1972 ensimmäistä kertaa järjestetyn leirin jälkeen on palannut opettajaksi joka kesä. 

 Koillismaan kalliorotkot, kosket ja järvet ovat usein hänen maalaustensa lähtökohtina. Lappi on ollut Matti Mikkolan sydäntä lähellä. Monet matkat vuosittain suuntautuvat Tenolle ja Ounasjoelle, talvisin hiihtomatkat Kilpisjärvelle, Posiolle, Luostolle ja Pyhätunturille. 

 Matkoilla koetut maisemalliset elämykset, näpätyt valokuvat, nopeat piirustukset ja luonnokset ovat antaneet pohjaa työskentelylle kivisen kaupungin keskellä. Vuodenaikojen vaihtelu, jään ja veden moni-ilmeisyys, kevät toisensa jälkeen sykähdyttää uudelleen ja uudelleen. 

 Matti Mikkolan tärkein julkinen maalaus on Oulun Ammattikoulun isokokoinen seinämaalaus "Linnun siivin" 1970, Ainolan päiväkodin kolmiosainen maalaus "Tunturi ja mänty" 1994. 

 Matti Mikkola on pitkän taiteilijauransa aikana osallistunut satoihin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla, hänen teoksiaan on monien taidemuseoiden, kaupunkien, kuntien ja yritysten kokoelmissa. 

 Matti Mikkola elää ja työskentelee Oulussa. 
 

TAKAISIN-BACK