Taidegraafikko Lauri Rankka

 

Akvatinta ja kuivaneulamenetelmillä sekä puu- ja betoniveistoksina toteutetut teokseni kuvaavat puita, ihmisiä ja hyönteisiä.

Teokseni koostuvat toistuvista muodoista, joko grafiikanvedoksina tai puu ja betonireliefeinä. Liittämällä ja sovittamalla yhteen aiheitani saan aikaan haluamani kokonaisuuden.

Betonireliefini ovat syntyneet "maavaluina" muotoisiinsa nurmeen kaivettuihin uriin valettuina ja sinne raudoitettuina, valun seurauksena niihin on tarttunut maata ja kasvillisuutta.

Eräs aiheistani on kuusipuuta muistuttava hahmo, jonka haluan myös mieltää koukistetuin raajoin seisovaksi ihmishahmoksi, tällä asennolla kuvaan kasvia, ihmistä, olentoa toteuttamassa tehtäväänsä, olipa se seisoskelua metsässä ihmisen tai muun olion muodossa. Luotuna olemisen mielekkyyden etsiminen lienee taiteeni lähtökohtia.