|
Olen avojalkainen, monen polven oululainen. Piirtämisen
aloitin viisivuotiaana, kun halusin mennä sisareni kanssa kouluun
ja sain pulpetin, kynän ja paperia.
Oulu otti omansa jo varhain. Opintomatkat New Yorkiin
ja Roomaan sekä tutustuminen turistina idän ja lännen metropoleihin
kiehtoivat minua. Ne herättivät samalla kiinnostuksen pienen
Oulun omaleimaisuuteen.
Yksityisnäyttelyitä olen pitänyt
säännöllisesti. Yhteisnäyttelyissä olen ollut
mukana sekä kotimaassa, että ulkomailla. Teoksiani on useissa
kokoelmissa, muun muassa Oulun taidemuseossa. Kustannus Oy Pohjoinen on
julkaissut piirroskirjani "Oulun kuva", "Oulusta ollaan" ja "Vanha Oulu
tänään". Olen tehnyt kuvitusta myös moniin muihin kirjoihin. |
| Minulla on ollut ilo toimia luottamustehtävissä
Oulun kaupungin kuvataidelautakunnassa ja julkisivulautakunnassa. Olen
saanut apurahoja Oulun kaupungilta, Suomen kulttuurirahaston Pohjois Pohjanmaan
rahaston hoitokunnalta ja Oulun Saskioilta. Kiitollisena olen saanut ottaa
vastaan arvonimen "Oulun Etta", vuoden 1987 oululainen.
Olen eläkkeellä Suomen Pankista. Asun ja työskentelen
Kakaravaaralla. |
 |
I was born in Oulu and my parents have lived here since several
generations. Study trips to New York and Rome as well as tourist trips
to eastern and western metropoles fascinates me. They also aroused my interest
to the originality of little Oulu.
I have arranged private exhibitions regularly. I
have participated joint exhibitions in several countries. My works have
been bought to many collections, for instance Art Museum of Oulu. Books
such as The portrait of Oulu, Oulu, born and bred and Oulu - a look into
the past are illustrated by me. My works are also published in several
other books.
I have had a pleasure to be a member on some municipal
boards of Oulu. I have got several grants. I am greateful to have got the
honorary name Etta, the inhabitant of Oulu of the year 1987.
I am a pensioner from the Bank of Finland. I am
living and working in the center of Oulu. |