Pellavan
lumo
(Kaleva /
kulttuuri, 13.1.2001.)
Versioita. Helena Kaikkosen
tekstiilitaidetta Galleria 5:ssä, Visuaalisessa keskuksessa
Oulussa
28.1. saakka.
Tekstiilitaiteilija Helena Kaikkosen (s. 1959) näyttelyssä
pellavakuidun himmeä hohde availee historiaan yltäviä muistilokeroita. Jo
pronssikauden taitavat suomalaiset kutojat ja ompelijat työstivät hienoja
pellavavaatteita.
Vielä pari sukupolvea sitten kodin parhaat
tekstiilit olivat upeaa pellavaa. Sitten tulivat tekokuidut. Nyt aito
pellava tekee laajasti teollista ja taiteellista
paluutaan.
Tekstiilitaiteessa pellava luontuu ja muotoutuu moneksi.
Helena Kaikkosen teokset kertovat erinomaisen uutta luovasta tavasta tehdä
pellavastamme taidetekstiilejä sekä veistoksia ja tilateoksia lähenevää omaleimaista taidetta.
Kaikkonen alkoi työstää pellavaa
opiskellessaan 1980–90-lukujen vaihteessa Bergenissä, Norjassa,
kaivatessaan koti-Iihin, sen luontoon ja maisemiin.
Nyt hän
koostaa perusmateriaalistaan, pellavaisista kuitukimpuista, ilmavia
”pellavaveistoksia” ja lämpimiä tunteita viestiviä seinätekstiilejä.
Sideaineeksi riittää pellavan oma liima-aine, isoimmissa töissä
liisterillä täydennettynä. Teoksissa säilyy hienosti pellavamateriaalin
perusluonne ja sen käsittelyn ikivanhat menetelmät. Kuituun upotetut
sammal ja oksat lisäävät aitoa luontoyhteyttä.
Värjäys ja kudonta
edustavat muutamissa teoksissa pellavan jo hieman teollisempaa käsittelyä.
Teoksessa Metsä monenväriset ”pellavakellot” muodostavat kuin soivan
satumetsän. Lammessa massiivinen, syvänsininen kuitukenttä, vesi, yhdistyy
yläosan kudottuun lummekuvioon.
Lujan ja sitkeän pellavan
pelkistynyt herkkyys tulee erinomaisesti esiin Kaikkosen suurikokoisessa
tilateoksessa Siivet. Siinä läpikuultavat pellavakuidut ja valo alkavat
elää omaa elämäänsä moninaisina satunnaiskuvioina. Siivet-teos tosin
tarvitsi huomattavasti enemmän tilaa ja valoa ympärilleen kuin mitä pieni
näyttelytila pystyy tarjoamaan.
RIITTA MÄKELÄ |