![]() |
ARTHOUSE.OULU.NET |
|
Toiminta-ajatuksena
on tuoda tietoverkon kautta esille oululaisten taiteilijoiden
Syntyhistoria
on lyhyt vaikka idea on muhinut pitkään. Hanke polkaistiin käytännössätaidetta. Internet-verkon kautta tavoitetaan yleisöä suhteellisen pienin kustannuksin- maailmanlaajuisesti. Aluksi "perinteistä" taidetta digitoituina valokuvina, myöhemmin mahdollisesti tietokone-/verkkotaidetta, multimediaa, videotaidetta. jalalle pari viikkoa sitten, kun sopivat toimijat sattuivat saman kahvipöydän ääreen. Sponsoreiksi löytyi Oulun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön lisäksi Oulun Puhelin Oy ja Kari Ylitalo Ky. Sponsorien panostus on parin vuoden aikana arvoltaan yhteensä muutamia kymmeniä tuhansia markkoja. Julkista rahoitusta ei hankkeella ole. Verkon kautta toivotaan saavutettavan myös lisää työtilaisuuksia. Tässä mielessä ArtHouse Oulu on ensimmäinen "Oulun Seutu 2010" seutukunnan kehittämisohjelmassa lanseerattu "tietotyötori". Hankkeen sponsorit odottavat ArtHouse Oulusta muodostuvan eräs tärkeä alueellinen tietoverkon sisältöpalvelu- jatkossa osana Digital City Oulu hanketta. Taide on myös mielenkiintoinen multimedian muoto, jonka avulla voidaan kokeilla tietoverkkojen teknisiä rajoja. ArtHousen palveluita on tarkoitus hyödyntää oululaisten koulujen ja oppilaitosten taideaineissa. Hankkeen myötä toivotaan syntyvän myös laajempaa yhteistyötä koulujen kanssa koulutuksessa, oppimateriaalin valmistuksessa sekä erilaisissa kokeiluissa. Haastamme tällä tavoin kaikki oululaiset yritykset tukemaan oululaista taidetta! Oulussa 7.11.1997 Jukka Orajärvi Kirsti Carlenius |
|